Aloitussivu    Liity jäseneksi    Ajankohtaista    Vaakapesä  
Koulutukset   Linkit   Tuotannollinen ryhmä   Yhteystiedot

Taas mennään kohti kevättä ja uutta hoitokautta

Yhdistyksen hallitus uudistui hieman syyskokouksessa. Uusina hallituksekseen valittiin viime kesänä tarhauksen aloittaneet Sirpa Lintunen varapj ja Miia Tefke. Ennestään hallituksessa jatkavat Markku Puumalainen pj, Juha Rissanen siht., Teuvo Närhi ja Marko Vilpponen

Hunajarinki ry järjestää kevään ja kesän 2012 aikana koulutussarjan yhteistyössä Suomen mehiläishoitajain liiton (SML) kanssa.

Koulutukset on ensisijaisesti kohdennettu perustaidot omaaville tarhaajille, jotka haluavat kehittää toimintaansa tulevina vuosina ammattimaisesti lisäten pesämääriä sekä tehostaen tuotantoaan.

Koulutuksen ohella SML:n uusi puheenjohtaja Janne Leimi tuo liiton terveiset jäsenistöllemme.

Luomuhunajalle näyttäisi löytyvän kysyntää, Eila onkin jo siirtynyt luomuhunajan tuottajaksi. Saamme häneltä peruspaketin tietoa kuinka toimia luomutuottajana.

Teoriaosuus koostu neljästä itsenäisestä päivän kestävästä jaksosta;

lauantai 11.2 10.00–16.00 Perusasioiden kertaus, Markku Puumalainen
lauantai 3.3 10.00–16.00 Vuosikierron syventävä opetus perusasiat omaaville. Pesien tehokas lisääminen, mehiläishoidon neuvoja Ari Seppälä, SML
lauantai 10.3 12.00–18.00 Ammattimainen mehiläistarhaus, SML:n puheenjohtaja Janne Leimi
lauantai 24.3 10.00–16.00 Luomukoulutus, Eila Naakka

Koulutuspaikkana näissä toimii Nilsiän valtuustosali, Nilsiäntie 78. Ilmoittautumiset viim. viikkoa ennen koulutusta: markku@korpiaho.net tai p. 0400 658 727.

Teorian jatkeeksi kesän mittaan käymme läpi vuosikiertoon liittyviä asioita sekä erikoisaiheita kesän kehityksen mukaan. Aiheina ovat mm. seuraavat;

toukokuu Kevätjaokkeiden teko yhteisostoon osallistuneille Korpiahon pesistä
kesäkuu EKM saneeraus pesillä ja kakuston keskitetty desinfiointi, Ari Seppälä SML
heinäkuu ajankohtaiset hoitotoimet
elokuu sadonkorjuu, talveutuksen aloitus

Näiden ajankohdat tiedotamme lähempänä tarkemmin.

Terveisin Hallitus